Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, varmaan useimmat nähnyt mutta kannattaa katsoa uudelleenkin. Todellakin onnistunut leffa kaiken puolin

Tuosta Sunset Bulevardista tulee mieleen aina Juicen Paperitähdet: 'Kaikki tähdet näät kun katsot lehtiin eilisiin, toiset kuolivat pois, toiset elävältä haudattiin.'

Eihän Tauno Palo koskaan menettää vois karismaa, vaikka makais kaatopaikalla ja dokais kolinaa?
Eli Kinksien Celluloid heroes. Juu, piti kuunnella molemmat versiot leffan perään!

Oletko nähnyt leffaa What ever happened to Baby Jane? Jos olet, analyysisi, please. Mielestäni kyseessä on eräs paras näkemäni- tai ainakin mieleenpainuvimpia-elokuvia.

Muistaakseni Bette Davisin tähdittämä leffa. Jätti kyllä vaikutuksen ja tekisi mieli nähdä uudelleen.

Ei mitään mielikuvaa, eikä Likaisesta tusinastakaan. Muistan Aldrichilta vain Vera Cruzin (1954), keskinkertainen viihdepätkä Meksikon sisällissodasta, ja Too late the hero (1970), jossa Michael Cainen rooli ja suoritus ovat mielenkiintoiset, mutta muuten aika omituinen ja sekava juttu, itsemurhatehtävä sodassa viidakossa ottanee epäsuorasti kantaa Vietnamin sotaan

Edelleen noitatohtori Busterin johdattamana: How to stuff a wild bikini (1965), viimeisiä sarjassa bikineissä biitsillä -nuorisoleffoja 60-luvun puolivälistä, niille jotka halusivat unohtaa Vietnamin sodan ja muut arjen epämiellyttävyydet. Hervotonta menoa, huonoa makua parhaimmillaan! Täytyy ehdottomasti kaivaa esiin sarjan muutkin leffat

Herkullisen teatraalisesti esitetty raittiusvalistusnäytelmä The Villain still pursued her (1940) parodioi melodraamoja, jollainen itsekin on. Tiedättehän lapset, että ensi ryyppy johtaa turmion tielle! Buster (itse absolutisti tässä vaiheessa) esittää juopon raitista ystävää ja heikkojen sankarillista suojelijaa.

Toinen leffa, joka todistaa Keatonin draamalahjoista, on Gogolin Päällystakin erinomainen versio The Awakening (1954), joka luo kolkon ja ahdistavan maailman, jossa Busterin esittämästä ihmisyyttä puolustavasta puheesta (ei niin erilainen Chaplinin puheesta Diktaattorissa, mutta ehkä enemmän esim. Doryn makuun kuitenkin?) huolimatta on varsin vähän toivoa

Mieleenpainuva on oikea sana, en usko että tarvitsee katsoa toista kertaa. Kaikki kunnia elokuvan tekijöille hienosta suorituksesta, tehokkaasti tehty inhottava elokuva. Erityisen piinaavan katsomisesta tekivät sietämättömän typerät henkilöhahmot

Haastan teidät listaamaan 20 maailman parasta elokuvaa Your Movie Database ja laittamaan linkin tänne. Myös hyvä tapa saada suosituksia tarkistamalla listoja, jotka ovat lähellä omaa

Ian Curtisista ja Joy Divisionista kertova Control kannattaa käydä katsomassa, mikäli yhtään JD:n musiikista pitää. Tarina on tietenkin synkkä, mutta leffassa pilkahtelee myös hienovaraista huumoria. Pitkään aikaan ei ole mikään leffa hiipinyt ihon alle samalla tavalla.

Ai niin, Curtishan fanitti Bowieta, joten David-viittauksia on runsaasti.

Aika vaikea tehtävä, mutta yritän joku päivä saada aikaiseksi...

Suosittelen Basquiat-elokuvan ohjanneen Julian Schnabelin Berliniä. Kyseessä on Lou Reedin Berlin-levyn konserttiesitys vuodelta 2006. En ole livetaltiointien suurin ystävä, mutta Berlin on mitä mainioin esitys. Lavalla on perinteisen bändin lisäksi myös orkesteri, nuorisokuoro ja taustoja laulamassa Antony and the Johnsonsin Antony, joten alkuperäisen levyn orkestraalisuus ja soundillinen monimuotoisuus saavutetaan ja myös ylitetään. Kuvaukseenkin on panostettu, joten leffa on myös mukavaa katseltavaa.

Muhun iski maaliskuussa mieletön anime-buumi..

Suosittelen siksi Tonari no Totoro (Naapurini Totoro) elokuvaa. Aivan mieletön katselukokemus ja varmasti kokoperheen leffa, josta kaikki pitävät. Juuri tän Totoron takia se anime-buumi iskikin

Myös muita Hayao Miyazakin elokuvai voin suositella (vaikka olen nähnyt Totoron lisäksi Henkien kätkemän, mutta pidin siitäkin vähintään yhtä paljon kuin Aladdin Sanesta )

Bowie totesi joskus 70-luvun puolivälissä :' I'm turning Japanese, I really think I'm turning'