Onko kukaan nähnyt Lynchin Inland Empireä? Vaikka en varmaan saa käytyä sitäkään teatterissa katsomassa kun tulee se kuitenkin dvd:nä hommattua ja tuijotettua moneen kertaan.

En ole nähnyt, ja mitä olen leffasta kuullut, ei kyllä kiinostakkaan nähdä. Lynch jakaa mielipiteet jyrkästi kahtia. Itse kuulun siihen ryhmään, joka pitää hänen teoksiaan sekavina ja tekotaiteellisina.

Taivun tässä komppaamaan Dorya. Mies on yrittänyt suostutella katsomaan tuota, mutta en halua tuhlata kolmea tuntia ja kymmentä euroa tuijottamalla käsivaralla kuvattua rakeista elokuvaa mistä ei tiedä kuka kukin hahmo loppujen lopuksi on.

En siis ole Lynchin uudemman tuotannon ystävä - Mulholland Driven katsoin, enkä pitänyt siitä laisinkaan. Twin Peaks -sarja toki on loistava, ja 80-luvun leffoja kuten Dunea ja Blue Velvetiä pystyn katsomaan sujuvasti.

Viimeisin näkemäni elokuva josta pidin todella paljon oli 300 - Frank Millerin sarjakuvaan perustuva tarina spartalaisista sotilaista. Minä pidän visuaalisesti näyttävistä teoksista, ja sitä tuo oli. Leffa oli pullollaan sarjakuvamaista mahtipontisuutta, ja käsittääkseni se onkin melko uskollinen esikuvalleen.

Viikonloppuna vuokrattiin myös Riisuttu mies... enpä oikein tiedä mitä siitä sanoisi... ei oikein oltu varmoja siitä, onko se tehty tosissaan vai kieli poskessa. Mutta jos kukaan haluaa nähdä Samuli Edelmannin ratsastavan pikkuruisella aasilla pukeutuneena pitkiin kalsareihin, niin vuokraamaan vaan. Kävi sääliksi aasia...

Lisään Elefanttimiehen tuohon Lynchin parhaitten listaan (Bowie-faneilla luonnollisesti erityiskiinnostus tarinaan), Blue velvetin ja Dyynin lisäksi. Twin Peaksistä en ole nähnyt kuin sen elokuvan, jossa Bowie esiintyy, ja se jos mikä on tekotaiteellista soopaa. Tosin tällaiset mystiset jutut jotenkin latistuvat videolla, ja kankaalla en ole sitä nähnyt. Mulholland Drivessa pidin tunnelmasta, mutta jos siinä oli jokin tarina, on täydellisesti kadonnut muistista.

Uutta en ole edes huomannut ja tuskinpa tulee mentyä katsomaan, hyvin vähäistä on elokuvateatterissa käyntini nykyään, useista syistä. Nyt katselen videolta vähintään sen 150 leffaa vuodessa kuin teatterissa 80-luvun puolivälissä.

Oletko nähnyt Volker Schlöndorffin Peltirummun? Mielipiteesi. Lisäksi olisi mielenkiintoista kuulla suosikkinäyttelijäsi Keatonin ohella.

Olen, kauan sitten, muistan oikeastaan vain että teki vaikutuksen.

Charles Chaplin, John Wayne ja Henry Fonda

Charles Chaplin ei ole tehnyt nätyttelijänä minuun suurtakaan vaikutusta. Lapsena en pitänyt edes hänen mykkäfilmeistään (vertasin aina Buster Keatoniin, joka oli minun mielestäni satakertaa huvittavampi). Nykyään arvostan Charlien koomikon kykyjä, mutta näyttelijänlahjoja en niinkään, etenkään äänielokuvissa. Diktaattori on mielestäni jopa aika ajoin noloa katseltavaa.
John Wayne taas on omassa genressään varmaankin loistava, mutta olen sen verran yksiniittinen tyyppi, etten pysty olla ajattelematta sitä äärikonservatiivista mainetta joka ko. henkilöllä on (Ronald Reaganin hengenheimolainen).
Henry Fonda on loistava näyttelijä, ja tytär kaiken lisäksi äärettömän fiksu ja filmaattinen.
Entäpä naisnäyttelijät? Bette Davis yms.

Tuo leffahan tuli aivan äskettäin TV:stäkin. Aivan mahtava elokuva, joka perustuu aivan mahtavaan Grassin samannimiseen kirjaan.

Ei oikeastaan ole naisia suosikkilistallani. Hyviä näyttelijöitä on tietysti paljon, mutta lempinäyttelijöihini minun täytyy samaistua ja/tai rakastua (juu yhtäaikaa ), eivätkä naiset esitä sellaisia rooleja.

Mitä nyt olen viime aikoina katsellut, niin tulee mieleen Marlene Dietrich, Meryl Streep (Pradassa mahtava), Jane Fonda, Angie Dickinson ja Martha Raye

Arvostan Chaplinia näyttelijänä, ohjaajana ja ennenkaikkea kokonaisvaltaisena elokuvan auteurina, eikä poliittinen aspektikaan ole vähäisin syynä miksi Nykyaika ja Diktaattori ovat minusta parhaita koskaan tehtyjä elokuvia. En näe Diktaattorissa mitään noloa, jopa lopun pateettinen puhe on aivan paikallaan.

Waynen kamut Ward Bond (ihan hyvä näyttelijä) ja Howard Hughes (vähintään mielenkiintoinen tuottaja) tavallaan allekirjoittivat Chaplinin maastakarkoitustuomion, ja Waynellä oli osuutensa usean muun mustalistaukseen. Ikävää aikaa, muttei mitenkään estä minua ihailemasta Wayneä aivan eri syistä kuin Chaplinia. Eurooppalaisille Wayne on kuitenkin ennenkaikkea cowboyn ruumiillistuma, ja jos westernit ovatkin ristiriidassa kommunismin kanssa, niin individualistisen vasemmistolaisuuden kanssa eivät suinkaan. Ensisijaisesti hänet muistetaan olennaisena osana John Fordin luomaa westernin maiseman arkkityyppiä. Waynen sotafilmeillä on paljon vähemmän merkitystä. - USAssa asia nähdään hieman toisin.

Ylipäätään, jos taustat ovatkin mielenkiintoisia, en minä niitä yleensä ajattele elokuvaa katsoessani ja kaikilta löytyy jotain "väärää". Jos Chaplin olisi pelehtinyt vähän vähemmän alaikäisten kanssa, ei ole luultavaa, että FBI olisi löytänyt riittävästi syitä hänen politiikastaan. Henry Fonda oli henkisesti armoton isä ja puoliso. Eikä Keatonkaan varmaan ollut parasta seuraa vuosina, jolloin hän pahimmillaan toipui alkoholismistaan pakkopaidassa mielisairaalassa.

Olettekos nähneet yhtään Reaganin elokuvaa? Sääli, ettei hän pysynyt näyttelijänä... (Sitkeästä maineesta huolimatta hänen elokuvansa eivät olleet "B-filmejä"). Ellen mistään muusta, niin parhaista harrastuksista olen hänen kanssaan samaa mieltä: ratsastus ja halonhakkuu.

Etsin käsiini elokuvia, joissa Keaton vilahtaa, eli tulen katsoneeksi typeriä komedioita, kuten Sattuipa hauskasti matkalla forumiin (1966) ja löytäneeksi helmiä kuten Sunset Boulevard (1950) - Billy Wilderin kerrassaan kiehtova elokuva Hollywoodista, selluloidisankareista ja maineesta; unohdetut tähdet (Gloria Swanson, Erich von Stroheim) esittävät unohdettuja tähtiä. (Buster esittää itseään lempiajanvietteensä parissa eli pelaamassa bridgeä ja sanoo kaksi kertaa "passaan")

Sunset Boulevard on aivan loistava elokuva. Loppukohtaus on yksi elokuvahistorian hienoimpia.
Tuosta Waynestä vielä. En minäkään taiteilijaa arvostellessani välttämättä ota huomioon ko. henkilön 'syntilistaa', mutta jotenkin tuossa Waynen tapauksessa tyypin tyyli ja roolit sekä tosielämän ultrakonservatiivisuus kulkevat kuin käsi kädessä.
Buster Keaton pakkopaidassa? Tuohan antaa vain syvyyttä herkkään taiteilijapersoonaan.
Chaplinin diktaattori pitäisi katsoa uudelleen. Siitä on tosi kauan kun sen viimeksi näin. Jälkimauksi jäi ylinäytteleminen ja pateettisuus. Toisaalta jos ottaa huomioon, että elokuva valmistui ennen kuin Hitlerin kaikki hirmuteot paljastuivat koko maailmalle, onhan sillä toki avunsa ja jonkin verran pateettisuuttakin voi antaa anteeksi.

Charlie sanoi myöhemmin, että jos hän olisi tiennyt keskitysleirien koko karmeuden, ei hän olisi voinut tehdä Diktaattoria.

Tarina kertoo, että Buster oli kuitenkin niin tolkuissaan, että muisti vielä kummisetänsä Houdinin opetukset ja pakeni pakkopaidasta Hänet alistettiin myös sellaiseen hoitoon, jossa pakotetaan juomaan kunnes tulee pahoinvoivaksi

Muistan lukeneeni kerran arikkelin jostain aikakuslehdestä Neuvostoliiton alkoholistiparantolasta. Siinä oli klinikan lääkäri, joka juotti alkoholistia, ja otsikkona oli : 'Juo vossikka, juo!'.

Tuosta tulee mieleen Roscoe Arbucklen leffa Good Night, Nurse! (1918). Fatty joutuu No Hope Sanitariumiin, jossa alkoholismia parannetaan leikkauksella. Vastaanottava lääkäri Buster näyttää Fattyn kauhuksi enemmänkin teurastajalta