Lohduttavaa lukea, etten ole ainoa tällä foorumilla joka viimeaikoina on pyöriskellyt lähinnä negatiivisten tunteiden (selkokielellä:ankara vitutus) ja huonosti nukuttujen öiden parissa. Ainoa erotus muihin tilittäjiin nähden lienee se, että meikäläiselle riittää pelkkä valon vähyys laukaisemaan ko. mielentilan.
Hauskaa pikkujoulua vain kaikesta huolimatta niille, jotka sitä vietää.
P.S. Suomalaiskansallisesti positiivisuustopic onkin pikkuhiljaa kääntymässä negatiivisuustopiciksi.

Onpas täällä oppinutta väkeä. Tiedä vaikka Lady Byronkin vielä väittelisi, vai kuinka? Jos nimittäin olet tähän asti ollut kokopäivätyössä opintojen ohella, se riittää näytöksi siitä, etteivät opinnot ole kokopäivätyön vastaanottamisen esteenä jatkossakaan ja on muistaakseni mahdollista vääntää väitöskirjaa pikkuhiljaa ansiopäivärahalla tapeltuasi esteettömän työvoimapoliittisen lausunnon työvoimatoimistolta tai sen työvoimatoimikunnalta. Ei sitä ehkä kuitenkaan kannattaisi kertoa viisaille työvoimahallinnon virkailijoille.
Ei kai sekä kassaa että kelaa ainakaan pelkän työttömyyden takia tarvitse lähestyä, työttömyyskassan jäsen hakee tietty ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa, eikä peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Ehkä muissa asioissa kylläkin pitää kelassakin asioida.
On näissä oma sotansa aina, ilmoittautuminen työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi, keskustelut viisaan työvoimaneuvojan kanssa, työvoimapoliittisen lausunnon odottelu, päivärahahakemus, päätös siihen jne. ennen kuin kassan toimihenkilö vihdoin täräyttää täpit tilille, tietty omavastuuajalla rokotettuna jos työttömyyskausi alkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen. Nykyään kai aika ison osan asioista pystyy hoitamaan netissä ja postissa.

Jos jotakuta täällä muuten tosiaan oikeasti ärsyttää "avautuminen" tai "tilittäminen", niin pyydän anteeksi. Bowierintamalla on vähän hiljaista.
Enkä minä ainakaan haluaisi, että tämä hieno foorumi kuivahtaisi täysin. Vaikka tuleehan sitä varmaan itse kunkin keskuteltua muihinkin elämänalueisiin kietoutuvissa foorumeissa, eikä tämän myötä sen ihmeellisempää menisi.

Positiivisuutta: ylitin itseni poistumalla pippaloista jo n. klo 20.30 eli maine räväkkänä juhlijana saattoi kokea kolauksen perään purskahtaneista epäuskoisista tekstareista päätellen. No en nyt sentään kotiin tullut ennen kuin olin käynyt parissa lähibaarissa, mutta puoliltaöin jo kuitenkin.

nii, ja vuorotteluvapaa-asia tuntuu edelleen olevan myötätuulessa. Sen verran löytyy pelimiestä, että "autoin" asiaa toisen työpaikan haulla. Haastattelussakäynti ihan vaan sattumalta ja muuta kautta kantautui bossin korviin helpottamaan päätöksentekoa...Vanhempien kääkkien on jotenkin vaikea ymmärtää, että parikymmentä vuotta nuorempi tyyppi hakeutuu sapatille.
Tuntuu muuten vähän siltä, että ainakin minun tuttavapiirissäni lähes 100 % ihmisistä pitää vuorotteluvapaata erittäin hienona ja kannatettavana asiana vaikkei sille olisi varsinaista tarvetta. Ja suunnilleen yhtä moni niistä, joille itselleenkin se olisi mahdollista, myöntävät että se tekisi heillekin hyvää ja olisi mieluista. Miksi sitten ei, itse kullekin? En keksi muuta oikeaa syytä kuin rahanahneuden. Rahan hankkiminen lisää ja lisää tuntuu olevan aivan suhteettomassa asemassa nykyihmisten mielessä, ja samaan hengenvetoon kaikki ovat valmiita auliisti myöntämään sen faktan, ettei raha tee ketään onnelliseksi.

Moni kai tarvitsee jonkin elämää järisyttävän pysäytyksen ennen kuin osaa pistää elämänarvonsa uuteen uskoon.
David tarvitsi hjärttaslaagin, mutta onkin ollut sitten enemmän tai vähemmän sapattilomalla jo kolmisen vuotta. Faneille tuo sapatti tosin on ollut vähemmän mieluisaa.

Kerronpa tuoreehkon pikku tapauksen, joka mielestäni jälleen todistaa, että onni auttaa niitä, jotka jättäytyvät sen varaan

Oltiin viikonloppuvierailulla kansallispuistossa. Olin ostanut puistoa esittelevän kirjan, jota ahkerasti tutkittiin, ja typerästi paluumatkalla bussissa laskin sen käsistäni hattuhyllylle, nahkahanskojen ja lakin kanssa. Sää ei ollut niin kylmä, että vaatekappaleita olisi automaattisesti kaivannut bussista poistuessa, joten sinnehän ne unohtuivat. Muistin ne jossain vaiheessa katsellessa kaupunkia, jossa oli muutama tunti aikaa ennen kotiinpäin vievän bussin lähtöä. Kysyin tietysti kuskien kanttiinista, mutta eivät olleet siellä, löytötavarapiste oli jo kiinni ja kuskit epäilivät suostuisivatko sieltä lähettämään perästä, jos löytyisikin.

Odoteltiin bussia, ja odoteltiin, ja odoteltiin. Puolen tunnin kuluttua saman yhtiön kuljettaja tuli kertomaan, että bussimme on mennyt rikki, sitä korjataan ja tulee, kun tulee. Joten jatkoimme odottelua. Toisen puolen tunnin kuluttua ensimmäinen bussimme palasi toiselta kierrokseltaan, ja tavarani olivat koskemattomina siinä mihin olin ne jättänyt.

Vielä puolisen tuntia odottelua ja tämä toinen bussi oli saatu korjatuksi ja vei meidät kotiin.

Menninkäisellä oli kieltämättä roppakaupalla onnea matkassa. Hyvä niin.
Kansallispuistot on kieltämättä upeita paikkoja. Lähdin taannoin ihan yksin sen verran autoilemaan, että menin varta vasten Liesjärven kansallispuistoon kauniiksi lomapäiväksi. Mukana oli laavukangas, makuupussi, makuualusta jne. repullinen tavaraa. No upeiden maisemien keskellä polkuja hissukseen n. 10 tuntia tallattuani olin vastoin suunnitelmaani marssinut koko puiston kunnolla läpi iltaan mennessä. Leiriydyin, virittelin nukkumapaikan ja istuskelin nuotiolla paistelemassa makkaraa. Illan pikkuhiljaa pimetessä kuitenkin mieleen tuli ajatus, että mitäs mä täällä enää huomenna teen. Ja jos en tee, miksi jäisin tänne nukkumaan? Vaihdoin suunnitelmaa, purin leirin, vaelsin lähtöpaikalle ja ajelin takas Pihlajamäkeen...mutta päivä oli oikein onnistunut. Hyvin nukutti omassa sängyssäkin.

Ehei Mr. A., minua ette ikinä näe väittelemässä. Kyllä nyt riittää.

Minähän tein tuota lisuria ihan täyspäiväisesti palkattuna projektityöntekijänä, ei minusta olisi työn ohella opiskelemiseen. Ja olenkin koko ajan nähnyt tuon homman ensisijaisesti työntekona enkä jatko-opiskeluna, koska en ollut vapaaehtoisesti siihen hakeutunut. Minulle tarjottiin hommaa josta saisi muutamaksi vuodeksi palkkaa, ja koska ei ollut muutakaan työtä, niin suostuin sitten.

Keväällä, kun palkantulo loppui jouduinkin siihen jatko-opiskelijoiden niin pelkäämään taisteluun esteettömän työvoimapoliittisen lausunnon saamiseksi - mutta taisin antaa niin hyvän selvityksen, etteivät ollenkaan nikotelleet. Ihme ja kumma. Mutta oli siinä paperityötä kerrakseen, kun vielä lisäksi hain Kelalta asumistukea ja kassalta päivärahaa.

Tämä työttömyysjärjestelmä ei kyllä houkuttele pätkätöiden vastaanottamiseen työttömyysaikana. Nyt loppuvuodesta yliopistolta taiottiin minulle jostain jemmasta vielä kahdeksi kuukaudeksi palkkaa, ja se taas tuottaa ihan tuhottomasti raportointia eri instansseille. Ja vielä enemmän tosiaankin sitten tammikuussa kun taas ollaan täyspäiväisesti työtön. Puuh. Ja sitten vielä se hemmetin omavastuuaika! *mutinaa*

Ainiin, mutta tämä kirjoitushan taitaa olla positiivisuus-topicin alla, joten pannaanpas tähän loppuun sentään jotain iloistakin asiaa: Sain kyseessä olleen lisurin tarkastajien lausunnot tänään, ja läpi meni kunnialla!

Vielä vuorotteluvapaasta: Se voisi tosiaan tehdä hyvää jokaiselle joskus, ettei täysin leipääntyisi. Mutta ikävä kyllä se rahanhimo (tai silkka -tarve) voi olla esteenä - ja tietty voi vaivata myös muutoksen pelko, tunne siitä että on paras vaan jatkaa niinkuin ennenkin ja pysyä rutiineissa...

Jaahas, tuli vahingossa postattua kaksi kertaa, enkä saa poistettua tätä toista, vain editoitua....

Perjantai-iltana olin jälleen pysäköimässä pyörääni kaupan eteen, kun ovella seisoskeleva tuntematon sanoi, että älä turhaan lukitse, hän katsoo ettei kukaan vie sitä. Noin sekunnin psykologisen arvion jälkeen tein juuri niin kuin hän kehotti. Pähkähullua? Jo vain.
Palattuani tämä turkkilainen ällisteli mistä oikein olen kotoisin, kun en tiedä, ettei täällä pidä luottaa kehenkään. Sanoin, että joskus riski on ottamisen arvoinen ynnä että hänen naamansa kertoi luotettavuuden, mistä mies oli hyvin otettu.

Jos pyöräsi olisi varastetu, et olisi voinut syyttää kuin itseäsi. Tiedäthän sanonnan: Tyhmä ei ole se, joka tekee virheen, vaan se, joka toistaa saman virheen uudelleen.

Tiedätkö, että lehmillä on sähköpaimen aina pidettävä päällä, koska ne kokeilevat uudelleen; hevosilla taas kertaisku riittää hyvinkin - sitten ne kunnioittavat kaikkia lankoja. Kummat ovat fiksumpia?

Off topic, mutta pakko heittää tähän juttu hevosen hyvästä muistista. Tutullani oli lapsena hevonen ja hän päätti tehdä sille "pienen" kepposen ja syötti hepalle heiniä, jonka sisään oli kätketty sipuli. Hevonen ei enää koskaan sen jälkeen syönyt omistajansa kädestä. Siinä vaiheessa mahtoi harmittaa..

Tuosta tulee mieleen toinen hevosjuttu. Armeijalle koulutettiin sotahevosia joskus 30-luvulla. Niitten piti tottua tykkien paukkeeseen ja menetelmä oli, että aina kun annetaan kauroja, pamautetaan. Muutaman kerran jälkeen muut lakkasivat säntäämästä pakoon ja odottivat kaurojaan, paitsi yksi, joka siitä pitäen pakeni aina, kun näki kauroja

Lehmiähän pidetään yleisesti aika tyhminä ja heppoja fiksuina. Mielestäni lehmät, vaikka olisivatkin tyhmyreitä kuten väitetään, ovat silti varsin hellyyttäviä, etenkin vasikoina.
Alte Kuh ganz leicht vergisst, dass auch sie ein Kalb gewesen ist.

Vanha lehnä unohtaa varsin helposti, että myös se on joskus ollut pieni vasikka? Voihan se olla..