Löysin pyöräni lukittuna samaan paikkaan kuin mistä se toista kuukautta sitten varastettiin. Soitin poliisille, odottelin kolme varttia, ei poliisia mutta nuori mies, joka oli sitä mieltä, että pyörä on hänen. Soitin uudelleen poliisille ja tyyppi suostui odottelemaan. Sanoi ostaneensa pyörän parillakympillä kaverin kaverilta. Kului taas parikymmentä minuuttia ja mies sanoi, ettei odota enää ja aikoi lähteä pyörän kera. Pitelin kiinni ja soitin vielä kerran; samaan aikaan tapahtuva tilanneselvittely ilmeisesti lopulta vakuutti poliisin ja sanoivat tulevansa heti, mutta vielä se kesti niin kauan, että tämä mies soitti hätänumeroon, kun en päästänyt pyörästä irti

.
Siirryimme sitten kaikki kamarille, mies pidätettynä epäiltynä varastetun tavaran ostamisesta ja minä antamaan lausunnon - mihin meni vielä tunti, kun poliisi täytti 6 sivua lomaketta kynällä. Pyörä annettiin minulle sillä ehdolla, että se on myynti- ja hukkauskiellossa. Tässähän on se ongelma, että todisteeni ovat aika hatarat: jäljelle jäänyt lukonpidike pyörässä parhaana todisteena varkaudesta, kun ei minulla sarjanumeroa ole - ja epäillyn oma typeryys mennä kertomaan poliisillekin ostaneensa melkein uuden pyörän kahdellakympillä tuntemattomalta.