En saa tätä sovitettua agressioon ja heikosti iloonkin, joten perustan uuden aiheen 3. ja luultavasti viimeiselle osalle polkupyörävarkauden tarinaa; jätän adjektiivin pois otsikosta, niin vältyn päättämästä mikä se olisi ja siten tähän mahtuvat kaikki muutkin tulevat tarinat.
Poliisi soitti, sama mies joka taannoin tuli keskeyttämään kiistelyn pyörän omistuksesta. Kovasti pahoitellen ilmoitti, että tapauksen tutkimukset joudutaan lopettamaan, epäilty on kiistänyt varkauden ja sitä rataa. Odotin jo, että mitähän nyt, takavarikoiko valtio pyörän todistusaineiston puuttuessa vai mitä, mutta sitten sain tietää syyn, miksei tutkimuksia voida jatkaa: epäilty on kuollut. Yliannostus.
On joitakin ihmisiä, joiden taholta olen kärsinyt vääryyttä ja joille toivon tuskallista kuolemaa, mutta tälle kaverille en kantanut kaunaa. Olisin voinut tarjota hänelle tuopillisen jos olisimme vielä kohdanneet. Jutussa on joka tapauksessa se positiivinen puoli, kuten poliisi sanoi, että pyörä on jälleen kiistatta minun ja hukkauskielto siis kumottu.
On siinä ja tarina ja kohtalo miehellä
traagista. Taitaa siellä Irlannissakin tuo huumeongelma olla aika vakava.
Sanottakoon nyt selkeästi näin uuden vuoden kunniaksi, että asun tätänykyä Englannissa - vaikka hyvin luonnostaan sopii englantilainen tapa olla sanomatta tai utelematta suoraan mitään näin henkilökohtaista
| QUOTE (menninkäinen @ January 03, 2007 01:51 pm) |
Sanottakoon nyt selkeästi näin uuden vuoden kunniaksi, että asun tätänykyä Englannissa - vaikka hyvin luonnostaan sopii englantilainen tapa olla sanomatta tai utelematta suoraan mitään näin henkilökohtaista |

Anteeks, että puristin ulos nykyisen asuinmaasi laittamalla täkyn 'siellä Irlannissa'. Todella tahditonta.
Mitä opimme Menninkäisen tarinasta?
Ei kannata varastaa toisen pyörää tai ostaa varastettua pyörää, ainakaan jos se on Menninkäisen.
Sivumennen, kaikille englantilaisuudesta kiinnostuneille suosittelen Kate Foxin kirjaa Watching the English: The Hidden rules of English behaviour - hyvin viihdyttävää luettavaa
| QUOTE (menninkäinen @ January 03, 2007 03:27 pm) |
| Sivumennen, kaikille englantilaisuudesta kiinnostuneille suosittelen Kate Foxin kirjaa Watching the English: The Hidden rules of English behaviour - hyvin viihdyttävää luettavaa |
Olen kuullut tuosta kirjasta. Kirjan kirjoittaja taisi olla jopa Suomessa kertomassa teoksestaan, jos en väärin muista.
Se missä maassa on päättänyt asustaa ja haluaako sen julkiseksi tiedoksi on toki jokaisen oma, tarkoin varjeltu , asia. Siinä suhteessa suomalainen ja englantilainen menttaliteetti lyövät kättä, vai mitä?
Joistakin kirjan jutuista en niinkään tunnista englantilaisia kuin itseni... esim. täydelliseen pulaan joutuminen tilanteessa, jossa huumoria (edes huomaamattominta, jonka ei ole tarkoituskaan naurattaa) ei suvaita. Huvittavin Katen esimerkeistä tästä on hautajaiset.
Toiset taas olen itsekin hupaisina merkillisyyksinä havainnut, esim n:s käsky "Your own front garden you may not enjoy" tai että "yksinäinen englantilainen muodostaa yhden hengen jonon"
Eilenaamulla matkatessani pendolinolla Tampereelle juna pysähtyi yllättäin ennen hämeenlinnaa keskelle korpea. Kondarin mukaan joku oli jäänyt alle. Juna seisoi kolme varttia paikallaan kun osa henkilökunta haravoi lähiojia kilometrin taaksepäin ja osa pesi keulaa. Ruumista ei löytynyt, mikä ei konnaa ihmetyttänyt, koska se kuulema yleensä lentää noissa vauhdeissa vähintään 50 metrin päähän metsään ja voi löytyä esim. puusta. Näitä sattuu kuulema toistasataa vuosittain. Kokouksesta myöhästymiseni ei tällä kertaa tuntunut niin kamalalta kohtalolta...
Toistasataa? Kuulostaa isolta luvulta, kun olen mieltänyt, että radoilla sattuu turmia vain harvoin ja silloin ne otsikoidaan näyttävästi. Ei käy kateeksi junailijaa, joka veturin puskurin pesee rääppeistä.
Tästäkö meinaa muodostua "päivän kuolemantapaus" topic...
Paljolta kuulostaa, vaikka kyllähän junia kulkeekin. Harvoin kai uutiskynnys näistä ylittyy, varsinkin kun usein jää epäselväksi oliko kyseessä itsemurha vai "vahinko". Vr:llä ei kai ole erityistä tiedotusintressiä. Konduktööri kertoi, että hänen osaltaan tapaus oli neljäs kahden vuoden aikana. Uhrin viimeisen katseen, jos sen näkee, muistaa kuulema loppuikänsä. Järkyttynyt kuski vaihdettiin seuraavalla asemalla sijaiseen.
| QUOTE (menninkäinen @ January 03, 2007 02:51 pm) |
- vaikka hyvin luonnostaan sopii englantilainen tapa olla sanomatta tai utelematta suoraan mitään näin henkilökohtaista |
No, siinä onkin englantilaisilla opeteltavaa suomalaisesta avoimuudesta, ja toisten asioihin puuttumisesta hyvin pitkälti...
| QUOTE (menninkäinen @ December 28, 2006 04:55 pm) |
On joitakin ihmisiä, joiden taholta olen kärsinyt vääryyttä ja joille toivon tuskallista kuolemaa, mutta tälle kaverille en kantanut kaunaa. Olisin voinut tarjota hänelle tuopillisen jos olisimme vielä kohdanneet. Jutussa on joka tapauksessa se positiivinen puoli, kuten poliisi sanoi, että pyörä on jälleen kiistatta minun ja hukkauskielto siis kumottu. |
Nii-in... eikö menninkäinen tiedä että vihalla ja kaunalla myrkyttää vain itsensä. Suosittelen terapiaa..
| QUOTE (SundaysChild @ January 11, 2007 05:26 pm) |
Nii-in... eikö menninkäinen tiedä että vihalla ja kaunalla myrkyttää vain itsensä. Suosittelen terapiaa.. |
Kaipa tässä terapia tekis itse kullekin tekis hyvää. Jenkeissähän vähän joka jannu jolla vain on siihen varaa, käy "shrinkillä". Terapia on tarpeen ainakin, ellei negatiivisia tunteitaan kykene käsittelemään (hyväksyttävällä tavalla). Aito tunteiden näyttäminen ei mielestäni sinällään ole kuin hyvä asia. Niiden tukahduttaminen ei kuulema ole hyvä vaihtoehto. vaikka en minä näistä asioista paljon ymmärrä. Sen kuitenkin ymmärrän, että ei gnome oikeasti toivoo kenellekään tuskallista kuolemaa.