Ymmärrän hyvin, että pari ensimmäistä Potter-leffaa vahvistavat vakaumusta, ettei kirjoihin kannata hipaistakaan. Kirjoissa on kuitenkin ihan omanlaatuista karismaa ja viehätystä, jota kahdessa ensimmäisessä leffassa ei ole hitustakaan. Potter oli vielä muutama vuosi sitten mulle niin paha obsessio, että siinä kohtaa olisi saanutkin vähä-älyisyydestä syyttää Kaikki kirjallisuus on mulle todellisuudenpakoa(myös realistiset ja tositapahtumiinkin perustuvat), Potter aivan eritoten. Scifi menettelee, mutta fantasia vain erittäin laajasti käsitettynä.

Douglas Adamsista: olen lukenut suunnilleen kaiken mitä olen häneltä löytänyt. Liftarisarjan luin ensimmäisen kerran (ja noin viisikymmentä kertaa lisää) ala-asteella. Vähän yli kymmenvuotiaana suhtautuminen ei ollut kovin kriittistä, mutta myöhemmin luin sarjan läpi uudestaan ja huomasin kyllä että parissa viimeisessä osassa oli vähän pakkopullan makua.

Olen perehtynyt fanfictionin ihmeelliseen maailmaan. Jo lastensaittien romanssit ovat jotkut huikeita, mutta Kalkaros-Lupin -porno on kuulkaa vasta jotain

Jep, on tullut punasteltua niitä silmäillessä. Hurjaa kamaa toisinaan.

Viitsisikö hieman valaista, mistä on oikein kymysys. Puhut hepreaa.

Joo-o, aika hurjaa tavaraa löytyy kyllä. Oikeasti hyvien stoorien löytäminen vaan oli(ja on varmaan edelleen) aika kiven takana. Mutta ne karmean huonotkin olivat silloin tällöin oikein viihdyttäviä. (Ja tätä tietoa ei ehkä kannattaisi myöntää julkisesti edes näin semianonyyminä, mutta Harry/Draco-fikit olivat pitkään salainen obsessioni )

ziggylle tiedoksi: oletan että ihmettelet fanfiction-käsitettä? Lyhyesti: fanit kirjoittavat tarinoita esim.kirjan/leffan/tv-sarjan perusteella. (Pituudet vaihtelee sadasta sanasta romaanin mittaisiin. Käyttävät siis samoja henkilöitä, (useimmiten) samoja ympäristöjä jne jne. Fikkejä löytyy vähän kaikesta, Star Trek taisi olla yksi ihan ensimmäisistä kohteista. Valtaosa ainakin Potterfikeistä ovat aika romanttispainotteisia, tai niinkuin menninkäinenkin ihan rehellisesti sanoi, pornoa. Internetin ihmeitä...

Tämä sivusto (klik)valaissee.
Kai sitäkin kutsutaan fanifiktioksi, kun kuvitellut tarinat kertovat oikeista ihmisistä. Kun sain ensi kertaa nettiyhteyden ja materiaalin ylenpalttisuus nosti Bowie-faniuteni sfääreihin, törmäsin sellaiseenkin saittiin, jonne kirjoiteltiin lähinnä "Dave ja minä" - fantasioita. Tunnustan itsekin kirjoittaneeni sellaisen (yksityiskohtiin menemättä ).

Sen sijaan, että laatisin esitelmää, luen tarinaa, jossa Dumbledore patistaa Snapen aktivoimaan sukunsa perintötaian: Tylypahkan kaikki opettajat ja yli 16-vuotiaat oppilaat kutsutaan suureen saliin vuorollaan suutelemaan Snapeä ja jos kohdalle sattuu se, jonka kaikki toiveet Snape on luotu täyttämään, molemmat huomaavat kyllä . K17. Pistämättömästi kirjoitettu

Viimeaikoina Irvine Welsgin kirjat on iskeny aika lujaa. Liima on jo luettu ja nyt menossa Porno. Pitää ostella vielä lisää herran kirjoja.
Näitä suosittelen kaikille. Myös senkin takia, että kummassakin kirjassa on ohimennen mainittu Bowie

Mä olen muistaakseni lukenut Welshin kaikki suomennetut kirjat (Liima, Porno, Paska ja Trainspotting, oliks niitä vielä muita?) En muistanutkaan niissäkin olevan Bowie-viittauksia!
Mulla meni maku oikeastaan muutaman jälkeen. Siskoni epäili mun olevan vaan liian herkkä...

Tämä ei ehkä sovi lempikirjat-topikkiin,mutta menköön. Olen lukenut hehkutettuja opuksia, jotka kaikki ovat olleet pienimuotoisia pettymyksiä. Steven Hallin Haiteksti, Terry Pratchettin muutama ja Jonathan Carrollin Naurujen maa ja Valkoiset Omenat. Johtuneeko nimenomaan kirjojen "maineesta" vai mistä, mutta hieman laimeilta mokomat tuntuivat.

Jos jotain kirjaa on oikein hehkutettu useilta eri tahoilta, saattaa todella käydä niin, että ennakko-odotukset ovat sen verran korkealla, että suht hyväkin kirja saattaa tuntua pettymykseltä.

Terry Pratchett on niitä, jotka iskee tai ei. Minuun ei.

Heh, Pornossa se N-Sign(DJ) oli jopa sämplänny Bowiee

Luulen et tossa sun listassa oli kaikki suomennetut Welshin kirjat..

Niinpä, olen vain jo niin tottunut ko. ilmiöön etten aina tiedä kummasta on kyse. Esimerkiksi Pottereiden suhteen ennakkohehkutuksen takia oli vahvat ennakkoluulotkin, mutta ei se vähentänyt sitä lopullista nautintoa.

Pratchettin suhteen voi olla tuosta kyse,mistä menninkäinen sanoi - iskee tai ei. Mutta tuo Haiteksti varmasti kärsi ennakko-odotuksista. Kun mokomassa kirjassa piti olla tsiljoona tasoa ja aivan mullistava idea ja totaalisen omaperäinen juoni ja ties mitä. Kirja oli ihan nokkelanjännänviihdyttävä, mutta en mä sille omaperäisyyspointseja kovin montaa antais.

Mutta asiasta viidenteentoista, olen positiivisesti yllättynyt suomalaisista kirjailijoista, eritoten Tuomas Kyröstä. Vau. Yleensä suomalaisen sielunmaiseman kuvaaminen ei iske ollenkaan, mutta Kyrö tekee sen aivan..mahtavasti.

Joonizz: No niin hitto olikin,olisi pitänyt muistella vähän pidempään. Biisi oli Scary Monsters, eikö? Joo,alkaa se muisti toimimaan, tulee muitakin mieleen. Heh.