Mäkin luin tuon joskus kymmenvuotiaana ja tykkäsin kovasti. Pitäis varmaan lukea uudelleen, kun jotain taisi multakin mennä vähän ohi.

Olen nyt viime viikosta alkaen lueskellut Juha Vuorisen kirjoja.
- Juoppohullun päiväkirja
- Tolppa-apina (juoppis 2)
- vaippaihottumaa (juoppis 4).
Karskin inhorealistiset liioitelmat eivät ole mitään maailmankirjallisuuden valioita, päin vastoin, mutta ehkä joskus enemmän ajatuksia herättäviä ja hauskoja kuin joku Alastalon salissa tai Joycen kirjat tms. Back to the basics? Toisinaan on vain tunne, että kirjan tärkein tehtävä on viihdyttää; ei ehkä niinkään sivistää, antaa perspektiiviä, jalostaa ajatusta tai toimia osana paremman tavoittelua vapaa-ajan eli viihtymisen kustannuksella. Samantapaiseen fiilisnälkään olen lukenut viime syksynä myös Arto Salmis-vainaata. Rupuprole rulaa!

Täältähän saa oivia kirjavinkkejä...sitten joskus kun tuota fiktiota taas ehtii lukemaan. Tosin joissain piireissä meikäläisen fakta on lähes fiktion asemassa... Ylipäätään kyllä suosin tietokirjallisuutta laidasta laitaan, sillä totuus on usein osoittautunut tarua ihmeellisemmäksi. Samalla voi oppia jotain hyödyllistäkin.

Jos nyt jotain suosikkeja listaisi, niin Markus Kajon Kettunen-kirjat ovat hauskoja, eikä lukukokemus kärsi pitkistäkään tauoista lyhyiden juttujen ansiosta.

Sofian maailma on yksi hyvin harvoista mieleenpainuneista ja Beauvoirin Toinen sukupuoli oli myös herättelevä (kuten sen tarkoituskin on olla).

Kurt Vonnegutista ja John Irvingistä olen keskimäärin pitänyt myös.

Ja nyt dramaattinen paljastus: EN OLE KOSKAAN LUKENUT TARUA SORMUSTEN HERRASTA. Yritin, mutten pystynyt samaistumaan pieniin menninkäisiin...

Tällä hetkellä luvussa on yksi pääsykoekirja, Umberto Econ Ruusun nimi ja Gabriel Garcia Marquez'n Sadan vuoden yksinäisyys. Suosittelen kahta jälkimmäistä .

Itse olen lukenut viimeaikoina kaikkea yleissivistävää psykologiasta, astrologiasta, new age -uskonnoista, sekä Nietzscheä.

Tämä Nobel-voittaja kolahti lähimpään vesilintuun suunnilleen niillä paikkeilla, kun joku kaveri laskeutui kylään lentävällä matolla! Sen jälkeen olenkin pysytellyt erossa maagisesta realismista. Minulle realismi on maagista.

Kaikki muut immeiset ja bibliofiilit tuota kyllä hurmiossa kehuvat! Vika siis lienee vastaanottimessa.

Voisin lyödä vetoa, ettet ole lukenut Harry Pottereita, Ms. Newton...

Samoin. Molemmat ovat suosikkejani.

Potterit rulettaa, tosin ovat parhaimillaan enkuksi.

Olisit ainakin voittanut, Menninkäinen. Aihepiiri (noitakoulu) ja päähenkilö (puberteetti-ikäinen poika) eivät vaan vetoa tai herätä kiinnostusta. Tästäkin huolimatta aikomuksena on kylläkin ollut lukea edes yksi, jotta selkiäisi mistä niin kohkataan, eihän sitä sitä paitsi koskaan tiedä...

Fantasia on lajityyppinä oikeastaan ollut se ainoa kompastuskivi meikäläiselle: kauhu ja scifikin uppoaa vallan mainiosta, mutta ei kyllä mitenkään peikot, lentävät matot ja sen sellaiset...eikä sille liene mitään erityistä selitystä. Kuiva tyyppi?

Kuiva kuin beduiinin sandaali.

No ei vaisinkaan, ethän sinä oikeesti ole... Näin vain oivan tilaisuuden käyttää tuota loistavaa sanontaa.

Fantasia on minullekin aikamoinen kompastuskivi. Itse asiassa en ole jaksanut katsoa edes Taru Sormusten Herrasta tehtyjä elokuvia loppuun.

Itse rakastan fantasiakirjallisuutta! Todellisuudenpakoako vai mitä lienee?
Yhtään Potteria en ole kylläkään vielä lukenut, mutta se on tehtävä-listallani.

Tällä hetkellä luen Marilyn Mansonin elämänkertaa, mutta se ei kyllä tule yltämään suosikkikirjojeni joukkoon.

Potterit on mahtavia! Aikamoisella ennakkoluulolla lähdin mäkin niitä aikoinaan lukemaan,mutta kuinkas sitten kävikään. Muu fantasia ei iske ollenkaan.Genren yksi hehkutetuimmista kirjailijoista, Gaimanin Neil,on mun mielestä parissa kirjassaan ihan piinallisen huono. Artemis Fowl on kyllä hyvä! THSsän olen lukenut viitisen kertaa,viimeisella kerralla oli pakko myöntää että onhan se vähän tylsä.

Nyt yritän oikaista kulttuurisovinismiani myös lukemisen saralla( musiikkia en vielä ole ehtinyt hommata.) Jane Austen uppoaa ihan mukavasti,vähän hömppää mutta ihan törkeen hauska huumorintaju oli tädillä aikoinaan! Annie Proulxia lueskelin novellikokoelman verran Brokeback Mountainin innoittamana,mutta ei se oikeen kolahtanut.

Postinkantaja soitti summeria lauantaiaamuna ja sanoi, että Harry Potter täällä. Joutui tekemään ylimääräisen kierroksen kaikkien niiden kirjojen takia.
Lähikaupassa kävin, mutta sitten ei tarvinnutkaan laskea kirjaa kädestä kuin siksi aikaa, että sain valmispizzan uuniin ja siideripullon auki.
Paluu tähän maailmaan tuntuu epätodelliselta