Pakko on nyt tämä ottaa esille..
Olen koko illan kuunnellut Bowie -levyjä ja katsonut Reality-dvd:tä, minkä vuoksi olen kovin herkistyneessä ja nostalgisessa mielentilassa

Tulvahti mieleeni ihanat kesäiset provinssimuistot.. kaatosade, hutera muovituppi kämmenen puristuksessa, muta, ihmisvirta, mahanpohjassa kihelmöivä odotus, aurinko sekä aurinkolaseissaan poikamaisesti virnuileva Deikka

Se oli niin mahtavaa! Liikutuin myös muistaessani Areenan keikkan aikaisen epätodellisen ja maagisen tunteen.. Sitä ei vain millään meinannut uskoa todeksi että 'kohta se daavid on tuolla lavalla ja minä tässä'. Bowie oli ollut vain ihmeellinen elävä legenda, jonka konserttiin ei ollut uskaltanut unelmoida pääsevänsä. Ziggy Stardustia en todellakaan odottanut esitettävän, ja niinpä kuuntelin sen sitten pari kyyneltä poskellani

*Huokaus* Kylläpäs lämmittää tällaiset muistot talvella mieltä!