Oli kyllä todella ihana Ruisrock. En muista että koskaan olisi ollut noin hauskaa festareilla (kokonaisuudessaan siis, Bowie Provinssissa on edelleen paras festarikeikka jolla olen ollut). Teltta kyllä pengottiin sunnuntaina mikä todella latisti tunnelmaa. Minulta vietiin vain vanhat sandaalit mutta harmittaa kavereiden puolesta joilta hävisi vaatteita ja kannettava cd-soitin. Ja jos valittamislinjalla jatketaan vielä hetki, niin huh, mikä matka sinne itse festarialueelle oli! Tai no, ei se varmaan oikeasti pitkä ollut, mutta sellaisessa kuumudessa… Ja alueelta lähtiessä kun oli hyppinyt ja tanssinut ja jalat olivat ihan hirveän kipeät… Sitten se pölyn määrä oli ihan uskomaton ja yhdistettynä savukoneisiin ja ympärillä tupakoiviin ihmisiin aiheutti hengitysvaikeuksia. Mutta oli se sen arvoista.
Itse musiikki… Perjantaista jäivät erityisesti mieleen Editors ja Mogwai, vaikken jälkimmäistä hirveästi ennen ole kuunnellutkaan. Nyt täytyy kyllä tutustua levyihin, sen verran hienoa musiikkia oli.
Lauantaista muodostui loppujen lopuksi festareiden hienoin päivä. Jukka Poika & Jenkkarekka oli täydellistä festarimusaa ja PMMP veti niin hienon keikan ettei paremmasta väliä. Tanssittiin ihan hulluna.

Kaiken kruunasi Jori Sjöroos joka soitti kitaraa kahden biisin aikana. Festarien yllättäen paras bändi oli mielestäni Disco Ensemble. Olen nähnyt bändin kerran aiemminkin mutta nyt päästiin ihan eteen ja tunnelma oli huipussaan. Päivän lopetti Mew. En ole kyllä koskaan mitenkään hirveästi välittänyt bändistä mutta olihan se ihan hyvä keikka, alun teknisistä onglemista huolimatta. Ja siinä välissä oli monta muuta hyvää bändiä joita nyt en jaksa mainita.
Sunnuntaina kuuntelimme tietenkin Morrisseytä. Täytyy sanoa että Kaapelitehtaan keikka oli mielestäni parempi, mutta hauskaa oli. The Crash oli aivan ihana, niin kuin aina. Illalla katseltiin jalkapalloa samalla kun tanssittiin The Soundsin tahtiin ja lopuksi esiintyi aivan ihana Bellrays.
Eli hauskaa oli ja nyt on teltassakin nukkuminenkin koettu.

(edit - tajusin juuri että tämän olisi voinut laittaa siihen ruisrock-topiciin mutta myöhäistä nyt..)